Ihmiskoodi-podcast K3J36: Miksi kiinnymme esineisiin? - 10 keinoa miten päästät turhasta irti

”Olen vakuuttunut siitä, että materiaaliset asiat voivat tehdä elämästä miellyttävämpää, mutta pohjimmiltaan, jos sinulla ei ole todella hyviä ystäviä ja sukulaisia, jotka merkitsevät sinulle jotakin, elämä on todella tyhjää ja surullista – ja materiaalinen omaisuus lakkaa olemasta tärkeää.”
David Rockefeller

Jokainen meistä on varmasti elämänsä aikana huomannut, että jostain ihmeellisestä syystä tiettyihin kohtiin kotia alkaa kertyä tavaraa, jota vain kasaantuu ja kasaantuu.

Laatikoita löytyy, joiden sisältöön ei ole koskettu viimeiseen kymmeneen vuoteen, ja vaatekaapin hyllyt kätkevät vuosikausia koskemattomina olleita vaatepinoja – ihan vain varmuuden vuoksi, jos noita joskus taas tarvitsisi päälleen laittaa.

Miksi siis keräämme tavaraa itsellemme? Sitä voidaan selittää monella eri tavalla. Tavaroihin kiinnittymisen taustalla voi vaikuttaa lapsuuden kiintymyssuhde tai turvallisuuden tunne, jossa “unirätti” tai unilelu on ollut merkittävä tuki. Esineisiin voi liittyä myös koettuja tunteita, joihin muodostuu omistajuuden kaltainen vaikutus suhteessa kyseiseen esineeseen.

Puhutaan myös antropomorfismista – keinosta täyttää yhteyden tarve, kun muita ihmisiä ei ole läsnä. Tunnetuin esimerkki lienee elokuvassa Cast Away, jossa Tom Hanksin hahmon paras ystävä on lentopallo nimeltään Wilson.

Esineisiin kiintyminen ei ole sinänsä huono asia, mutta joskus – etenkin, kun tavaran määrä kasvaa kohtuuttomiin kasoihin asti – on tarpeen osata luopua myös jostain. Miten löytää tasapaino sopivan tavaramäärän ja muistojen säilymisen välillä? Kaikista muistakin ei nimittäin tarvitse pitää kiinni esineiden kautta – tai tarvitseeko?

Näistä seikoista pohdin monologin muodossa kaljupäisen koodinpurkajan näkökulmasta.

Tervetuloa matkalle muistojen maailmaan kanssani! Ota tätä kuunnellessasi käteesi itsestäsi tärkeäksi muodostunut kahvi- tai teekuppi, istahda virtuaalisohvalle ja pohditaan yhdessä, minkä kaapin sitä seuraavaksi siivoaisimme.

— Team Ihmiskoodin semi‑hamstraaja

Pauski

Lähteet:

https://tinybuddha.com/blog/7-decluttering-tips-release-attachment-stuff/

https://www.ohsoorganized.com/blog/let-go-of-things

https://medium.com/@createhappymeditations/letting-go-of-attachments-a-path-to-greater-happiness-and-intuition-a43d31f6b4fe

https://www.cubesmart.com/blog/your-space/letting-go-how-to-get-rid-of-emotional-attachments-to-items/

https://medium.com/the-pinnacle-digest/the-secret-emotional-world-of-everyday-objects-why-were-attached-to-the-ordinary-8710993eb195

https://ed.ted.com/lessons/why-are-we-so-attached-to-our-things-christian-jarrett

Edellinen
Edellinen

Ihmiskoodi-podcast K3J37: Torkuttaminen - Suorituskyvyn parantaja vai terveyden tuhoaja?

Seuraava
Seuraava

Ihmiskoodi-podcast K3J35: Miksi juoruamme? - Juoruilun psykologia ja sosiaalinen merkitys